ROB-FIN 2.0
SRY:n tiedevaliokunnassa on suunniteltu ROB-FIN 2.0 (Rheumatology Outcomes Based on FINnish registries) tutkimuskonsortion perustamista. Taustalla on alkuperäisen ROB-FINin tutkimusluvan umpeutuminen ja toisaalta toisiolain muutos mahdollistaen kansainvälisen tutkimuksen. Lisäksi tieteellisen tutkimuksen mahdollisuudet THL:n Reumarekisterin omana toimintana ovat kaventuneet lähes olemattomiksi.
Tarkoitus onkin hakea Findatan kautta konsortion käyttöön kaikki Reumarekisterin data sekä viisi kaltaistettua verrokkia kaikille rekisterin potilaille. Rahoitusta haetaan Findatan ja tietoturvallisen ympäristön kuluihin sekä erikseen palkattavalle tilastotutkijalle ja datamanagerille.
Reumarekisterin datan laatuun ja kattavuuteen on SRY järjestönä panostanut paljon sekä taloudellisesti että vertaiskehittämisen kautta. Lisäksi jokainen kollega päivittäin tekee korvaamatonta työtä rekisteridatan kerryttämiseksi. Näin ollen kyseessä on SRY:n projekti, ja kaikki SRY:N jäsenet ovat tervetulleita mukaan projektiin.
Konsortion johtoryhmään kuuluvat Anne Kerola, Laura Kuusalo, Dan Nordström, Vappu Rantalaiho, Tuulikki Sokka-Isler ja Paula Vähäsalo, jotka ovat suunnitelleet konsortion toimintaa ja rahoitusta. Jatkossa kaikki SRY:n jäsenet voivat esittää johtoryhmälle tutkimussuunnitelmansa, joka johtoryhmän käsittelyn jälkeen voi edetä. Tämä käytäntö koskisi esim. väitöskirjatutkimuksia ym. määritellyn kestoisia projekteja, joille tutkijat itse määräisivät ohjaajat ja hakisivat rahoituksen.
Konsortion suunnitteluun ja tutkimuskohteiden määrittelyyn halutaan kuitenkin tässä vaiheessa kutsua mukaan myös kaikki SRY:n jäsenet, joilla on mielenkiintoa sitoutua pidempiaikaisesti konsortion toimintaan. Toivotaan edustusta koko maasta, ja jäseniä, joilla on kokemusta tieteellisestä tutkimuksesta ja halua toimia ryhmän/alahankkeen vetäjinä, mielellään väitelleitä tai dosentteja. Valmius hakea rahoitusta oman tutkimusryhmänsä toimintaan sekä mahdollisuus luoda kontakteja yliopiston tai hyvinvointialueen tilastotutkijoihin on myös etu. Ennen kaikkea mukaan kuitenkin halutaan kutsua kaikki, joita kiinnostaa tieteen teko kansallisesta hienosta datasta, ja mahdollisesti kansainvälinenkin yhteistyö.
Ensimmäinen kokous tällä agendalla pidetään Teamsissa 15.6. klo 13-15. Laita viesti vappu.rantalaiho@tuni.fi mikäli haluat mukaan.
Yhteistyöterveisin,
ROB-FIN 2.0 konsortion johtoryhmä
