Säännöt

SÄÄNNÖT


Yhdistyksen, jonka nimi on Suomen Reumatologinen Yhdistys – Reumatologisk Förening i
Finland, tarkoituksena on:
(a) liittää yhteen Suomen reumatologiasta kiinnostuneet lääkärit,
(b) edistää reumatologian tieteellistä ja käytännöllistä kehitystä maassamme;
(c) edustaa Suomen reumatologiaa pohjoismaisissa ja kansainvälisissä alan yhdistyksissä ja
(d) antaa lausuntoja viranomaisille ja muille tahoille reumatologian erikoisalaa koskevista
asioista
Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja yhdistyksen toimialue käsittää koko maan.
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa järjestämällä kokoustilaisuuksia, harjoittamalla
julkaisutoimintaa, myöntämällä apurahoja ja lähettämällä edustajia reumatologian alan
ulkomaisiin tilaisuuksiin. Yhdistys voi taloudellisesti osallistua huomionosoituksiin henkilöille,
jotka ovat tehneet merkittävän elämäntyön reumatologian hyväksi.
Yhdistys voi vastaanottaa lahjoituksia tarkoituksensa toteuttamiseksi. Yhdistys voi
lahjoitusvaroin tukea taloudellisesti tieteellisiä hankkeita, jotka edistävät yhdistyksen
tarkoitusperiä. Lahjoitusvaroja voidaan käyttää mm. myöntämällä apurahoja ja maksamalla
tutkijoille ja avustaville henkilöille palkkaa. Lahjoitusvarojen käytöstä päättää hallitus
tiedevaliokuntaa kuultuaan.

Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Yhdistyksen jäseneksi voidaan kahden yhdistyksen jäsenen suosituksesta ottaa Suomessa
laillistettu lääkäri. Hallitus hyväksyy uudet jäsenet. Hallitus voi erityisistä syistä hyväksyä
jäseneksi myös henkilön, joka ei ole oikeutettu Suomessa harjoittamaan lääkärintointa.
Yhdistys voi valita myös kunniajäseniä.
4§Kukin jäsen suorittaa vuosimaksun, jonka suuruuden vuosikokous määrää. Kunniajäsenet
ovat vapautetut vuosimaksun suorittamisesta.

Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, ilmoittakoon siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle.
Yhdistyksen jäsen katsotaan eronneeksi yhdistyksestä, mikäli hän on laiminlyönyt
yhdistyksen jäsenmaksun maksamisen yhtäjaksoisesti kahden vuoden ajalta. Jäsenen voi
yhdistyksen kokous hallituksen esityksestä erottaa yhdistyksestä, jos hän on tehnyt itsensä
Sivu: 2/4
syypääksi tekoon, joka sotii hyvää tapaa vastaan, tai on tehdystä huomautuksesta huolimatta
toiminut yhdistyksen tarkoitusperiä vastaan, tai ei ole noudattanut yhdistyksen päätöksiä.
Erottamispäätös on tehtävä vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista
äänistä.

Yhdistyksen asioista huolehtii hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi yhdeksän (9)
jäsentä. Yhden hallituksen jäsenistä tulee olla valintahetkellä reumatologiaan tai
lastenreumatologiaan erikoistuva tai kahden vuoden sisällä valmistunut reumatologi tai
lastenreumatologi. Hallituksen puheenjohtaja valitaan kahdeksi (2) vuodeksi ja jäsenet
neljäksi (4) vuodeksi kerrallaan vuosikokouksessa. Hallituksen jäsenen tulee olla Suomen
kansalainen. Hallitus nimeää keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja
rahastonhoitajan. Sihteerin ja rahastonhoitajan tehtävät voidaan antaa myös hallitukseen
kuulumattomille henkilöille Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, kukin yksin.

Yhdistyksen tilejä tarkastamaan valitaan tilintarkastusyhteisö (tilintarkastuslaki 2 luku 2 §).

Yhdistyksen tilikausi on 1.11.-31.10. Tilinpäätös ja toimintakertomus tarvittavine
asiakirjoineen on annettava tilintarkastusyhteisölle viimeistään yksi (1) kuukausi ennen
vuosikokousta. Tilintarkastajan on luovutettava tilintarkastuskertomus yhdistyksen
hallitukselle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.

Yhdistys kokoontuu vuosikokoukseen huhtikuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous
voidaan järjestää, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai jos yhdistyksen kokous niin
päättää tai jos vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti
hallitukselta vaatii.
Kokouksista on ilmoitettava hallituksen toimesta vähintään seitsemän (7) päivää ennen
kokousta jokaiselle jäsenelle kirjallisesti tai sähköpostin välityksellä jäsenen antamaan
sähköpostiosoitteeseen.
10§
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi
ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastuslausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
Sivu: 3/4
ja muille vastuuvelvollisille
7. valitaan tilintarkastusyhteisö
8. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä vuosimaksun suuruus
9. valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi ja muut hallituksen jäsenet joka neljäs
vuosi
10. vahvistetaan valiokuntien kokoonpano
11. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksen päätettäväksi, on
hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää
kokouskutsuun.
11§
Päätökset yhdistyksen kokouksissa tehdään avoimella äänestyksellä tai suljetuin lipuin,
milloin joku jäsen sitä haluaa. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi
vaaleissa, joissa arpatulos ratkaisee. Päätöstä tehtäessä ratkaisee yksinkertainen äänten
enemmistö, paitsi kun on kysymys
(a) jäsenen erottamisesta
(b) yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta
(c) yhdistyksen purkamisesta,
joissa tapauksissa vaaditaan kolmen neljäsosan (3/4) enemmistö äänestyksessä annetuista
äänistä.
12§
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta niin usein kuin asiat sitä
vaativat tai jos vähintään kaksi (2) hallituksen jäsentä sitä pyytää.
13§
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi paikalla on
vähintään neljä (4) jäsentä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni.
14§
Hallituksen tulee:
(a) pitää yhdistyksen jäsenluetteloa,
(b) seurata tapahtumia, joiden voidaan katsoa koskevan yhdistyksen tarkoitusta, ja ryhtyä
toimenpiteisiin, joita tämän johdosta voi aiheutua,
(c) kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella näistä esille tulevia asioita,
Sivu: 4/4
(d) hallinnoida yhdistyksen saamia lahjoitusvaroja ja tiedevaliokuntaa kuultuaan käyttää
varoja sellaisen tutkimuksen tukemiseen, jota vuosikokous on päättänyt yhdistyksen voivan
tukea,
(e) huolehtia, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla
tavalla järjestetty lakien ja säädösten sekä hallituksen laatiman erillisen ohjeistuksen
edellyttämällä tavalla,
(f) toimeenpanna yhdistyksen päätökset sekä hoitaa muut sille lain mukaan kuuluvat
tehtävät.
15§
Yhdistyksen ja hallituksen kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Hallituksen kokouksen
pöytäkirja tarkastetaan seuraavassa kokouksessa.
16 §
Yhdistys voi perustaa hallituksen alaisuudessa toimivia valiokuntia ja laatia niiden
ohjesäännöt.
Yhdistyksen hallituksen alaisuudessa toimivat seuraavat valiokunnat:
(a) Tiedevaliokunta, jonka tehtävänä on koordinoida ja innovoida kansallista reumatologista
tutkimusta sekä koordinoida tutkimusrahoituksen kohdentamista,
(b) Erikoistumiskoulutusvaliokunta, jonka tehtävänä on vastata reumatologian erikoislääkärin
tutkintoon liittyvistä asioista, sekä
(c) Apurahavaliokunta, jonka tehtävä on avustaa yhdistystä reumatologian alan tieteellisen
tutkimuksen edistämiseen käytettävien apurahojen haku- ja jakamismenettelyssä.
17 §
Valiokuntien jäsenet nimittää vuosikokous hallituksen esityksestä. Valiokunnassa tulee olla
vähintään kolme (3) jäsentä, joista vähintään yhden on oltava myös hallituksen jäsen.
18 §
Valiokuntien tehtävistä, jäsenistä ja toimintaohjeista määrätään tarkemmin hallituksen
laatimissa valiokuntakohtaisissa ohjesäännöissä, jotka yhdistyksen kokous vahvistaa.
19 §
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen
kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen
edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa
lakkautetuksi käytetään sen varat yllä mainittuun tarkoitukseen

Päivitetty SRY:n vuosikokouksessa 29.1.2026. Voimassaolon alku: 25.02.2026

——————

 

 

Liite SRY sääntöihin, valiokuntasääntö2026 (1)